lauantai 8. joulukuuta 2012

'Viime tinka', koru vartissa

Joskus vaan tulee todella hoppu. Ja kuitenkin tahtoo sen "itsetehdyn" korusen viedä lahjaksi.
Mitä saisit syntymään viime tingassa, vaikka vartissa?

Haasteeseen lupasivat tarttua seuraavat koruntekijät, vaihdan myöhemmin (kunhan postaukset ilmestyvät) tilalle linkit suoraan viime tinka -postaukseen, julkaisuaikahan on lauantai-sunnuntai

Kiralia 
Jaana 
Heidi
Koralli 
Vikki
Suntsa   
ja omani laitan tällä kertaa tähän alle :-)


Tässä vaihekuvat

Minulla on tätä nykyä varastossa näitä lähinnä Vintaj-merkkisiä luonnollista messinkiä olevia riipuspohjia. Luulin joskus, etten ikinä näitä käyttäisi, mutta niinpä vaan on ajatus matkalla muuttunut.

1. Valitsemme siis kiiruusti pari läpyskää. aikaa 30 sek.
2. Näytämme läpysköille saman valmistajan kuviolaattaa ja veivi-prässiä (Vintaj Bigkick). aikaa 1 min.

Prässäyksen jälkeen laatassa on siis kuvio:
3. Kuvio nostetaan esiin kevyellä hionnalla. aikaa 30 sek. Kuvio kirkastuu paremmin nähtäväksi.
4. Laatassa yleensä on reikä ripustusrenkaalle, toimii toki ilman rengastakin, mutta, renkaan kiinnitykseen aikaa 30 sek.
5. Nopea nauhan valinta ja pujotus renkaan läpi! Toiseen langan päähän lenkki solmun kera ja toiseen päähän lenkkiin sopiva salpanappi solmun kera! 1 min.

Koru on valmis.  Aikaa kului noin kolme ja puoli minuuttia (edellyttäen että muistan, missä mikäkin tarvike on).

Aina erilainen kuvio ja nauhan ja napin tahi ketjun valinta, niin yksikään koru ei näytä samalta, vaikka veisi monta samaan perheeseen.
Itse jalostan kuviolaattaa vielä patinaväreillä ja ajan salliessa tuo metallilaatta on hyvä sinetöidä tarkoitukseen soveltuvalla nopeasti kuivuvalla lakalla. Nekään vaiheet eivät vie kuivumisineen viittä lisäminuuttia enempää.


Toivomme, että tältä haastekierrokselta saat mukavia ja nopeasti toteutettavia koruideoita! Kierrokselle siis!

14 kommenttia:

  1. Ihana tuo korusi! Oma pikahaastekoru on blogissani :)

    VastaaPoista
  2. No voihan rähmä,miten kivoja ja kauniita. En tiennytkään, että on olemassa tuollaisia prässejä.

    VastaaPoista
  3. kauniita koruja pikavauhdilla :) minulla vaan menee aina arpomiseen aikaa - ottaisinko tuon vai tämän riipuksen, laittaisinko sileän vai hapsottavaisen nauhan vaiko peräti ketjun... jne ;)

    VastaaPoista
  4. Ihania. En tiennyt minäkään, että tälläinen prässi on olemassa. Onko saman valmistajan Big Shot-prässi liian heikko prässäämään näitä? Sain nimittäin juuri tällä viikolla korttiaskarteluun tuon toisen prässin ja ihan hetkeen ei ole mahdollisuutta hankkia toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lähes sama kone kyseessä, mutta tarkista myyjältä!

      Poista
  5. tuo prässäys idea on hieno. Täytyy ottaa noista selvää! itselläni kaikkein eniten aikaa menee juuri siihen arpomiseen, mitä tekisin, mitä laittaisin, minkälainen lahjan saaja on jne jne. loputon pohdinta=)

    VastaaPoista
  6. Haastekoru on nyt blogissani!
    Kiitos jälleen Mags ideoinnista!
    Taas opin uutta, en tiennyt näistä prässien olemassaolostakaan.
    Viehättävä koru, sopii niin hyvin tuon nauhan kanssa!

    VastaaPoista
  7. Hyvää työtä sekuntikello kädessä :-D
    (Muuten olen sitä mieltä, että juuri arvontavaihe on korunteossa tärkein)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekuntikellopa hyvinki ;-D
      Tää haaste oli niihin pika-arvontoihin; kun pitäis tehä heti eikä viiestoista päivä... :-)

      Poista
  8. Joo mäkin ilmoittaudun, nyt. :D Ihan surkeen kuvan räpsäsin äsken pikakoruistani ja pistin blogiin.

    Tuo prässi on ihan mahtava. Tulee nyt vain niin kalliiksi tämä elämä teidän kanssanne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suntsa! Laitan sut listaan :-)

      Poista
  9. Loistavasti tehty pikakoru, Mags! Hieno idea, varsinkin näin joulun alla, jos joutuu / saa tehdä joululahjoja isolle joukolle.

    VastaaPoista
  10. No niin, nyt minäkin viimeisenä.

    Tässä minun koru: http://vicky-koralli.blogspot.fi/2012/12/viime-tinka-koru-vartissa.html

    t:) Koralli

    VastaaPoista
  11. Ihanaa korusi ja toi härveli. Mietin itsekin osta sellaisen, mutta taidan jättää välin sen verran hinnakas se on. Hyvät työvaiheet teit. Kiitos ja kiitos haasteesta. T:) Koralli

    VastaaPoista