tiistai 4. joulukuuta 2012

Pikahaaste 'viime tinka'

Joulu tulee, oletko valmis? Vai jääkö viime tinkaan?

Iik, montako kertaa sulle on käynyt niin, tai ainakin saattaisi käydä? On viimeinen postituspäivä tai tunnin päästä muskarin juhlat tai veljentytön synttärit. Unohduksen tai muun kiireen takia huomaat, että nyt pitäisi syntyä joku kiva pikku korulahja alta aikayksikön! Mitä tehdä?



Nyt haetaan siis kivoja ideoita ja mielellään vaihekuvien kera sellaisesta korusta, joka sopisi mahdollisimman moneen tilanteeseen, olisi muunneltavissa hiukan eri ikäisillekin, valmistuisi lähes vartissa ja olisi kiva, kaunis, käyttökelpoinen.

Tuoreet omat ideat ovat aina ihania, mutta saat lainata ja esitellä myös hyväksi havaittuja muiden keksimiä ideoita, mutta oman toteutuksesi sellaisesta.
(Muista linkittää alkuperäiseen ideaan ja pyytää lupa, jos se on tarpeen!)

Koska tekijöillä on erilaisia mieltymyksiä, ei korusi tarvitse olla materiaaliltaan tai toteutukseltaan jokaisen hallittavissa. Näin ollen materiaali on täysin sinun valinnassasi, mutta korusta on kyse ja toivon, että kerrot rehellisesti ja tarkasti valmistukseen käytetyn ajan, todellakin alle puolen tunnin.

Ja, tietenkin pikahaasteen aikataulu on nopea. Valmista jo tänä viikonloppuna.
Ilmoittaudu kommenttilootaan; avaan lauantai-aamuna uuden postin, johon lisätään linkit valmiille tutoriaaleille, käy sinne ilmoittamassa lauantaina tai sunnuntaina, kun olet valmis. Siis, ne vaihekuvat ja muutama sana riittää tutoriaaliksi, pääsemme sitäkin kaikki harjoittelemaan :-D


Lähde rohkeasti mukaan! Älä ota nytkään haastetta liian vakavasti, hurjia taideteoksia ei kai vartissa synny, mutta juuri sinun ideavinkkisi voi olla iso apu korukaverille jo tämän joulun alla!



7 kommenttia:

  1. Yllytyshulluna mukana. Tosin olen reissussa vkloppua, joten mun aikataulu saada valmista on torstai-iltaan mennessä ajoitttua postauksen julkaisua myöten. ugh! :D

    VastaaPoista
  2. Juujuu, minä oon mukana! Ja teen pikakorun heti, kun inspiraatio syttyy. Ja kyllä, teen sen nopeasti ;)

    VastaaPoista
  3. Mukana! Olen itse vastaavassa tilanteessa ollut joten tähän löytyy idea :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, olen itse mukana myös ;-D

    VastaaPoista
  5. Mukana olen, Olen viikonloppuna reissussa, joten katsotaan mitä saa aikaiseksi. T:) Koralli

    VastaaPoista
  6. Mukana, kahden minuutin idealla :D

    VastaaPoista
  7. Laitoin oman blogitekstini jo ajastukseen, joten jos se vaan toimii, niin julkaisu hetki on lauantaina klo 12. En ihan vartilla selvinnyt :D

    VastaaPoista