tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kuudes haaste

Hei vaan kaikki !

Tämän kertaisen haasteen takana olen minä,  Niina , Korut ja kommervenkit -blogista. Haasteen idea sai alkunsa minun  joululahjasta. Lahjana saamassani Belle Armoire Jewelry- korulehdessä oli artikkeli, jossa kerrottiin  hauskasta "pätkäkorusta".  Tuo pätkäkoru oli tulos useamman koruharrastajan yhteistyöstä. Jokainen osallistuja teki yhteiseen  koruun itselleen sopivaksi katsomansa pätkän, omalla persoonallisella tavallaan. Koru kulki postitse koruilijalta toiselle ja lopputuloksena oli ihana uniikki kaulakoru.

Kirjoittelin tästä tarinasta joulukuussa blogissani ja silloin muutama ihanainen koruntekijä kiinnostui ajatuksesta. Olen siis lähetellyt sähköpostia heille ja kysellyt kiinnostuksesta. Tällä kertaa osallistujamäärä on rajoitettu  ja mukaan lähtivät jo blogissani ilmoittautuneet.   

 Amalia , Amalian Aarteet
Sole, Solen helmet ja spiraalit
Vikki, VikkiTyyli
Mags, Mags-koruja
ja minä Niina, Korut ja Kommervenkit


Koska tälläinen korukopla haaste tehtävä on minulle uutta, pyysin apua Magsiltä. Hänen tarmokkaan kannustuksen johdosta haaste saadaan vihdoin  käyntiin. Mags onkin toinen puuhanainen tämä haasteen takana. Kiitän häntä jo etukäteen.

Haasteessa on tarkoitus tutustua mixed-media -tyyliin. Mix-medissa pyritään käyttämään ennakkoluulottomasti tavanomaisesta poikkeavia materiaaleja, valmiita osasia uudella tavalla
ja yhdistelemään toisistaan poikkeavia muotoja  'yllättävästi'.

Pääpiirteittäin haaste menisi näin:

Osallistujille lähetetään tarkemmat ohjeet sähköpostitse, jotka sisältävät postitus ajat yms.

Haasteen tarkoituksena on tehdä  kaulakoru , jonka pituus on noin  60-80cm. Haasteen aikana syntyy siis viisi kaulakorua, jokaiselle  omansa. Jokainen osallistuja  aloittaa  oman korunsa teon tekemällä riipuksen. Riipuksen  on tarkoitus antaa suuntaa siitä, minkälaista korua muut haasteeseen osallistujat jatkavat, mutta antaa kuitenkin jokaiselle mahdollisuuden toteuttaa omaa luovuuttaan. Lopulta jokainen koru palaa takaisin aloittajalleen, joka saa "pätkäkorun" muistoksi haasteesta.
 
Riipukset esitellään täällä Korukoplan sivuilla 20.3. sunnuntaina ja sen jälkeen korut jatkavat matkaa sovitussa järjetyksessä osallistujille. Valmiiden korujen esittelypäivä olisi tarkoitus olla 30.4, mutta katsotaan miten kaikki sujuu.

13 kommenttia:

  1. Minä veikkaan että osalistujia olisi ollut myös toiseen samanlaiseen rinkiin, olisikohan sellainen ihan mahdotonta järjestää? :) Kuulostaa niin kivalta, että itse ainakin olisin halunnut mukaan!

    VastaaPoista
  2. Hei Niina/Pientä kotoilua :-)

    JOS halukkaita ilmoittautuu toiseenkin rinkiin, niin totta kai!!
    Siihen tarvitaan kuitenkin sitten myös toinen 'emo', korujen seurailuun, aikatauluttamiseen ja sitten julkaisurumbaan! Ilmoittautukaa tähän kommenttiosioon ja kertokaa, kuka lähtee vetäjäksi, niin hän saa kutsun tämän blogin kirjoittajiin :-D

    VastaaPoista
  3. Mukava IDEA ja jään tällä kertaa kärpäsenä seurailemaan kattoon ;) Ihanaa, miten tätä Korukoplaa kehitellään KOKO AJAN eteenpäin suurenmoisilla ideoilla <3

    VastaaPoista
  4. Jos toiseen rinkiin on kiinnostuneita tulemaan, niin mielelläni minäkin voin koordinoida ja olla "emona". :) Jos siis kukan muu kun minä on vielä kiinnostunut ;)

    VastaaPoista
  5. Okei, Niina, odotellaan niitä toisia innokkaita :-)

    VastaaPoista
  6. Voi kunka kiva että muutkin ovat kiinnostuneita. Kaimani Niina todella hienoa! Siitä se lähtee :D

    VastaaPoista
  7. Kait sitä vois vaikka lähteäkin :D ( Yllytyshullu kun olen :D)Ja ihan pihalla taas mitä pitäisi tehdä:D

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa aivan mielettömältä, ei helpolta ollenkaan! Ompa kiva seurailla mitä saatte aikaan, onnea matkaan!

    VastaaPoista
  9. mie oisin kanssa kiinnostunut osallistumaan

    VastaaPoista
  10. Niin ihana idea, Niina, ja kiva, kun jaksoit lähteä vetämään!

    Arki selättää täällä 6-0, joten minäkin jään tällä kertaa seuraamaan, mitä kaunista muut saavat aikaan.

    VastaaPoista
  11. Täällä ,täällä olisi yksi halukas osallistumaan. Aivan ihana idea <3 !

    VastaaPoista
  12. Tämä haaste ehti mennä ohi, mutta jatkossa voisin johonkin haasteeseen minäkin osallistua. =oD

    Tosi kivoja haasteita keksitte!

    VastaaPoista
  13. Minäkin olisin kyllä kiinnostunut kokeilemaan moista :D!

    VastaaPoista