sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Katse hiuksiin!

Tai ainakin päähän ja koruihin!

Tänään siis julkistetaan allamainittujen rohkeiden ja reippaiden koruntekijöiden blogeissa hiuskoru-haasteen valmiit työt. Ikävä, että aiheen ehdottajat eivät osallistuneet!

Jaana
Eila
Outiriina
Ninni

Helmi
Helmiainen


Laitan oman tekeleeni tällä kertaa tänne koplan blogiin, koska Magskorussa on BSBP-helmivaihtohaasteen korut nyt esillä, en halua sekoittaa mahdollisia vieraskielisiä kävijöitä.
Harmi vaan, että tuli taas nämä hämärät säät, niin kuvatkin on valottomia, koska perjantainahan minä tämän vasta sain tehdyksi, aurinkoisten päivien mentyä. Eikä mulla ollut mannekiiniakaan, joten mielikuvituksellenne töitä :-D

***

pinnejä, kuva Cailap

En ole koskaan käyttänyt edes pinnejä hiuksissani, olin aivan hukassa aluksi.
Sitten yritin kuvitella, mitä ehkä saattaisin päähäni laittaa, vaikkapa vappuna tai johonkin hassunhauskaan kesäjuhlaan...

Kiepautin keiju-tiaran metallilangasta ja päällystin sen risasilkki-nauhalla (suom. sari-silkki-).
Ensiksi kokeilin koristeeksi tuota huovutettua kettua, mutta vaihdoin sitten viistehiotun vuorikide-pisaraisen. Tämän enempää kuorrutusta en varmasti kykenisi käyttämään :-D



23 kommenttia:

  1. Olenko tylsä kun sanon että kettu parempi? Metsäkeijun hiuskoriste, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana, et oo tylsä ;-D Minä vaan oon tykästyny tuohon kettuuni takin kauluksessa, niin en sitten voinut sitä jättää pantaan...

      Poista
  2. Ai että!! Upea ja varmasti "kopioin" tuon mallin jossain vaiheessa keiju-prinsessalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninni :-) Kuule, en ole itse tätä mallia kehitellyt, mutta en nyt osannut mihinkään linkatakaan, kun juuri jotakin tiettyä esikuvaa ei ollut - joten tee ihmeessä prinsessallesi tällä mallilla!

      Poista
  3. hieno on, niin ketulla kuin vuorikiteelläkin. kuitenkin kettu lienee enemmän kotonaan takin kauluksessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outiriina, ja tosiaan kettu olisi ehkä aavistuksen iso tuossa otsalla, vaikkakin hauska.

      Poista
  4. Tykkään ihan hurjasti tuosta kettumallista. Mutta ymmärrän kyllä että haluat pitää sen takin kauluksessa se on niin suloinen!
    Mitä ihanimmat värisävyt!

    VastaaPoista
  5. Tykkään molemmista, mutta kettua tosiaan pitää kantaa aina mukana; Pikku kettua, ettei se oo yksin. :D
    (Tuollaisen ketun voisi huovuttaa vaikka itselle. Oppilaiden kanssa on huovutettu paljon koulussa. Se on hauskaa ja helppoa puuhaa.)

    Tuo `pinnimetsä´ -kuva on hauska.

    Ihmeesti sä kerkeet, kun olit tehnyt niin mahtavan BSBP-postauksenkin. Kaiken kiireen keskellä oot jaksanut tähänkin paneutua näin hienosti.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Suntsa! Tämä idea oli onneksi 'helppo' ja nopea toteuttaa, kun alkuun pääsi ;-)

      Poista
  6. Oi,kettu olisi ollut myös makee:)
    Mutta kaunis tämä versio myös!
    Mä oli hiukan myöhässä tänään, mutta nyt on minunkin versio valmiina katsottavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila! Hyvä että ehdit mukaan, ei me nyt niin nuukia olla aikataulusta kun samana päivänä kuitenkin ;-D

      Poista
    2. Kiitos kun huolitte mukaan:)
      Ja juuri huomasin, että olin fuskannut säännöissäkin,värejä on monta, mutta toisaalta tummaliila ja vaalea liila on molemmat liiloja ja toinen on sitten turkoosi. Että näin sitä mennään rohkeasti rimaa hipoen:)

      Poista
  7. Esivalintatehtävät ja tilaustyöt veivät aikani, joten tämän haasteen jouduin jättämään väliin, mutta seuraavaan yritän päästä mukaan :) Seuraava on ilmeisesti toukokuussa(ko)? Onko näitä haasteita yleensä kerran kuussa vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja piti sanoman että tykkäsin ketun kanssa tuosta hiuskoristeesta, mutta voi tosiaan olla et olisi ollut liian iso ja hassu pitää ihan arkena :D Mut sehän on kätevää, arkena kristalli roikkumassa, sit vappuna tai vastaavana laittaa ketunpojan siihen napittamaan :D

      Poista
    2. Jee, vaihtaminen on helppoa ja ehkä yllätän kesäisessä sukujuhlassa kettu-tiaralla ;-D

      Poista
  8. Siis apua, mä unohdin tämän kokonaan! Olin jotenkin siinä uskossa, että julkaisupäivä on vasta viikon päästä. Koru on kyllä tekeillä, muttei ehdi tälle päivälle. Pitää vielä neuloa valmiiksi pienen tyttövauvan villatakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;-) Käy kertomassa kun hiuskoru on katsottavissa, mehän ollaan kiinnostuneita!

      Poista
  9. Niin, ja vielä piti sanoa, että tosi kivoja molemmat versiot hiuskoristeestasi.

    VastaaPoista
  10. Nyt on minunkin koru vihdoin valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nopeahan sä sitten olitkin :-)

      Poista
  11. Myöhässä, mutta onpa koru vihdoin kuvattu. Itse hiuskoru on kyllä tehty jo aikoja sitten. . .
    Mutta minunkin työtäni pääsee nyt katsomaan blogissani.

    Ihanaa kevättä kaikille!

    VastaaPoista